SOBUH ELÄJES ON LÄMMEMBI

Tämä vuozi on ilmoitettu Perehen vuvvekse. Meijän Karjalas da kogo Ven’al pereh on sociualuinstituuttu da sil on yhteiskunnaline arvo. Perehen tavallizis perindölöis rippuu rahvahan olemasolendu.

XIX–XX vuozisual karjalazet perehet oldih suuret. Joga perehes oli 5–8 lastu. Yhten levon al voidih eliä 20–25 hengie, a toiči läs 40 hengie. Ižändänny oli vahnin mies, kudai vedi talovuttu. Kai talovus kuului kogo perehele. Sendäh ižändy ei voinnuh eigo käyttiä, eigo nimidä lahjoittua perehen omažuksespäi omua mieldy myö. Pidi sobie kai kyzymykset koin emändänke — akanke da naizekkahienke poijinke. Perehes piettih kunnivos vahnembien neruo da maltuo. Sendäh puaksuh ižändän kuolendan jälles perehen talovuttu vedi leski, poijat autettih.

Gu ižändy vedi perehen kogo talovuttu, emändy vedi koditalovuttu. Emändäl puutui ruadua: pidi žiivatat kaččuo, kanduo vetty, keittiä syvvä, ommella, pidiä pertit puhtahinnu. Paiči sidä emändy kezäl ehtii ruadua heinarrel da kävvä meččäh muarjah da grivah. Hyvä suures perehes oli äijy abuniekkua, kuduat alistuttih emändän käskylöih.

Kai ruavot javottih koin eläjien keskenäh. Vahnembat ruattih jygiet ruavot, nuorembat autettih kaččuo pienii lapsii da autettih kuda-midä kodiruadolois. Jo pienete lapset ainos oldih vahnembien rinnal, opastuttih kaikkieh midä nähtih da opittih omua neruo jo 7-vuodehizennu. Poijat ruattih miehien, tyttäret — naizien ruadoloi.

Opastai Olenev Ivan Vasiljevič, kudai ruadoi Karjalas 1890 vuozinnu saneli karjalazih nähte: «Puaksuh voibi nähtä vahnua harmuadu 80-vuodehistu sogiedu da kuurnistu starikkua, kudai jo enämbi kymmendy vuottu ei nimidä rua. Vaigu händy eigo soimata leibypalazel, ga hänen nevvottah ni yksi suuri ruado perehes ei alguo». Se oli muga. Karjalazes perehes kunnivoitettih vahnembii, kuuneltih heijän nevvoloi, gu starikoishäi suadih ruadomaltoloi. Karjalazes suures perehes enimyölleh keskenäzet välit oldih hyvät. Eihäi nareko sanota: «Sobuh eläjes on lämmembi».

Pidäy sanuo, gu naine karjalazes perehes oli iččenäzenny. Puaksuh ukko da akku paistih keskenäh da tuldih mollembienpuolizeh piätökseh. Mies omal naizel luotti vediä ruadotulot dai menot. Molodoit kunnivoitettih toine tostu, sendähgi harvah kiistettih. Mollembis ripui perehen sobu. Sobuh eläjäs perehes enne sanottih: «Yhteh hiileh puhutah».

Ukon da akan väline sobu ripui myös eloksen juomattomas nägemykses. Etnougraffu da kirjuttai Nikolai Feofilaktovič Leskov saneli karjalazes miehes: «Argipäivin karjalaine mies hyväshyvytty ei lähte kabakkah viinua ryyppiämäh, ei kanna sinne akan sobii da ruissiemenii. Hänel on kova kuri, ei rubie humaloimah. Karjalaine tiedäy viinan mavun, juou vähäzen, a argipäivin vaigu poikkevuksellizien tapahtumien aigua».

Vie vuonnu 1849 matkustajat saneltih: «Karjalazien naizien keskes humaluo sanottih pahakse, sendähgi miehet pidävyttih juondas». Perehen morali da hyvät välit toine toizenke tuodih ozua da mieruo pereheh. A gu eräs kerdu nouzi riidu molodoloin keskes, sidä vierahat ei nähty. Dai karjalaine naine ei olluh ruadi riidellä, parembi vaikkani kodiruadoloi azui. Eihäi nareko sanottu: «Iänettömäh käzin et mene».

Gu syöttiä suuri pereh, äijät miehet kodvakse lähtiettih ruadoloih suurih linnoih. Akat jiädih koin ižändäkse dai emändäkse. Pidi lapsii kazvattuo, ruadua omat kodiruavot, ga viegi hierun ruadolois puutui kippie. Olenev Ivan Vasiljevič saneli karjalazis naizis, gu kuni miehet oldih elinhommis, akat ei petetännyh omii ukkoloi, vuotettih hos puoli vuottu, hos vuvven. Petos oli suurennu riähkänny. Harvaine naine peti omua ukkuo. Tiettih, gu hierus dai kogo voulostis tiijustetah täs riähkäs da se rodieu kogo rovun huigiennu. Karjalaine naine ei voinnuh huijata perehen kunnollistu nimie. Kui sanou karjalaine sananlasku: «Kui elät, mugai kuulut».

«Perehen kattil sagiembah kiehuu», — nenga sanottih ennevahnas karjalazet. Nygöi yhten levon al ei elä 3–4 perehty dai lastu suahah vähembi. Harvah perehes on 4–5 lastu. Joga pereh eläy eriže. Vaigu jiännyöt meijän ezi-ižien perehen arvot da nevvot eletäh meijän nygyaigazis perehis. Myö vie mustammo, kui elettih meijän buabat da died’oit, kui yhtes piettih talovuttu, ruattih perehen hyväkse, kazvatettih lapsii. Tavallizet jogapäiväzet ruavot oldih heijän elokses tarkoituksennu. Hyö kunnivoitettih toine tostu, elettih l’ubovah. Nengoine elos oli ozakkahannu. Meijän vahnembat da myö heih kaččojen elämmö kunnivos da meijän lapsii opastammo karjalazien perehien tavallizih perindölöih da arvoloih. Kui opastammo, moizengi «hinnan miero andau».

Tatjana ROMANOVA